Mitä mietteitä juuri alkanut Suupohjan Nuorkauppakamarin puheenjohtajuus herättää?
Päällimmäisenä tunteena on suuri ilo luottamuksesta, mutta myös jännitys, perhoset vatsassa ja vastuun paino hartioilla tuntuvat. Epävarmuuskin iskee välillä: onko minusta tähän pestiin sittenkään? Ja seuraava ajatus onkin jo, että ei hätää, tästä selvitään kyllä, sillä en ole yksin ja tämä on oppimisjärjestö. Oikeastaan tuossa ajatuksessa mielestäni kiteytyy nuorkauppakamaritoiminnan ydin: ihmiset ja kehittyminen.
Nuorkauppakamarissa toimimme ystävystyen ja verkostoituen, yhteistyötä tehden ja samalla kehittäen niin itseämme kuin ympäristöämme. Ja uuttahan oppii parhaiten tekemällä ja kokeilemalla. Siksi minäkin olen nyt tässä, aloittamassa kamarimme puheenjohtajan virkaa. Koska toimin ensimmäistä kertaa yhdistyksen puheenjohtajan tehtävissä, on selvää, että tuleva vuosi tarjoaa minulle paljon opittavaa ja mahdollisuuksia henkilökohtaiseen kehittymiseen. Se on jännittävää, mutta myös innostavaa!

Enkä minä ole ainut, joka oppii tänä vuonna uutta. Jokainen hallituksemme jäsen aloittaa uudessa virassa, sillä Nuorkauppakamareissa periaatteena on toimia vain vuosi yhdessä hallitusvirassa, jolloin taataan uuden oppiminen, eikä kukaan jämähdä samaan rooliin vuosiksi. Lisäksi meillä on tänäkin vuonna uusia projekteja, jotka myös tarjoavat tekemiseen haastetta ja oppimisen iloa.
Jäsenten kehittymismahdollisuuksien lisäksi Suupohjan Nuorkauppakamarin tavoitteena on kehittää Suupohjan aluetta, joten olemme suunnitelleet vuodelle 2019 toimintaa, joka vaikuttaa positiivisesti Suupohjaan. Olemme esimerkiksi mukana etsimässä alueen yrityksistä Tuottavia Ideoita, järjestämässä Suupohja-messuja, huolehtimassa ympäristöstä World Cleanup Day:n merkeissä sekä etsimässä Vuoden positiivisinta suupohjalaista.
Kiitokset jo tässä vaiheessa kaikille yhteistyökumppaneille, joiden mukanaolo mahdollistaa näiden projektien toteutumisen! Yhteistyössä on voimaa.
Hyvää yhteistyön ja oppimisen vuotta 2019 toivottaen,
Eija Venäläinen
Puheenjohtaja 2019
Suupohjan Nuorkauppakamari ry
Etsimme jatkuvasti mukaan joukkoomme itsensä ja alueen kehittämisestä kiinnostuneita alle 40-vuotiaita, joten ota rohkeasti yhteyttä ja tule tutustumaan toimintaamme.
Teemme mielellämme yhteistyötä eri organisaatioiden kanssa Suupohjan kehittämiseksi. Haemme myös vuodelle 2019 uusia yhteistyökumppaneita mukaan toimintaamme.
